Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Pekka Siikalan kirjoitukseen viitaten haluaisin tehdä pientä tieteellistä pohdintaa. Kyseinen Wikipedissa oleva artikkeli kertoo fasistisen persoonallisuuden ominaisuuksista. Jokainen perussuomalainen voi tehdä tämän testin myös miellessään, jos hävettää julkisesti vastata.Useimmista akateemisissa lähteissä tätä arviointia pidetään pätevänä. Tunnistatko itsessäsi pienen natsin? Selviätkö testistä...
Siis minä en ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka kertovat mitä saa olla ja mitä tehdä. Miksi kaikkivaltias taivaallinen isä olisi laittanut avukseen maan päälle moraalinvartijoita, joille on annettu varma tieto asioista? Ihmisyyden rikkauteen kuuluu erilaisuus. Kansakunta, joka on suvaitsevainen, ja ennen kaikkea toimiva YHTEISÖ on elinvoimainen. Homoseksuaalisuus on ihmisyyteen...
Lähde: YLE uutiset Suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat lieventyneet, ilmenee Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tekemästä kyselystä. Suhtautuminen maahanmuuttoon on kuitenkin edelleen pikemminkin torjuvaa kuin vastaanottavaista.Vain joka kolmas suomalainen on sitä mieltä, että maahanmuuttoa pitäisi helpottaa väestön ikääntymisen takia. Yli 40 prosenttia ihmisistä torjuu ehdotuksen....
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus. Suosittelen lukemaan ajatuksella. 10.12.1948 (käännös päivitetty 19.9.2011) JOHDANTO Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa, kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne...
Suomessa on ruotsinkielinen kansanosa, joka voidaan myös vähemmistöksi käsittää sen kulttuurin erottuessa jossakinmäärin suomalaisista heimokulttuureista. Ihmetellen olen seurannut toisessa blogissa käytävää kärjistynyttä ja henkilökohtaisuuksiin menevää argomentointia ruotsin kielen opetuksesta suomalaisessa peruskoulutuksessa. Suomihan on kaksikielinen maa, ja sen virkamiesten on (tai olisi!)...
Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen, kertoo keskiviikon Aamulehti. Vuosina 2006-2009 34 prosenttia raiskauksesta tuomittuja oli ulkomaalaistaustaisia.Lehti kertoo rikosten keskittyvän tiettyihin ulkomaalaisryhmiin. Tilastokeskuksen mukaan etenkin Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet syyllistyvät raiskauksiin. Synkimmät tilastot löytyvät irakilaisten kohdalta: viime...
Olen seurannut ihmetyksellä Usarissa valtoimenaan ilmenevää avointa rasismia ja erityisesti sen häpeilemätöntä lietsontaa. Ihmettelen, mihin helvettiin maailma on menossa? Mitä minulta on jäänyt huomaamatta, onko ns.maahanmuutto-ongelma todellakin räjähtynyt käsiin? Näin ei ole tapahtunut. Syyt liittyvät tieteellisestikin tutkittuihin rasismin syihin. Kyse on...
Kuten taistelussa rintamalla, hyvä poliittinen johtaminen on sitä, ettei jäädä tuleen makaamaan, vaan käytetään omaa tulta ja liikettä vihollisen tuhoamiseksi. Näyttää nyt kumminkin siltä, että Timo Soini ja johtoryhmä on luovuttanut ja antanut ns. maahanmuuttokriitikoille (lue: rasisteille) periksi. Ideat tuntuvat olevan lopussa. Kannatuksen jatkuva lasku voidaan kuitenkin estää...
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on päättänyt yksimielisesti erottaa kansanedustaja James Hirvisaaren eduskuntaryhmästä 15.9. asti. Perussuomalaiset ajautuivat eilen ilmiriitaan James Hirvisaaren avustajan asemasta. Erottamisen syynä on luottamuspula. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö suositti viime viikon torstaina Hirvisaaren avustajan Helena Erosen...
Ajattelin lähestyä sinua näin julkisesti, jotta saisin selvyyttä minua vaivaneeseen dilemmaan. Kiuruveden perussuomalaisten puheenjohtaja pyysi tammikuussa minua harkitsemaan perussuomalaisten jäsenyyttä ja ehdokkutta tulevissa kunnallisvaaleissa. Olen seurannut ja kommentoinut viime päivinä Hirvisaari/Erosen kirjoittelua hihamerkeistä, joita pitäisi tunnistusmielessä laittaa eri...
Maapallon rajat tulevat joskus vastaan Tämän päivän Avussa kerrottiin, kuinka vakavien tutkijoiden mukaan 2012 ei tule maailmanloppua. Tätä perusteltiin useamman aukeaman verran, kun Maia-kulttuurin tutkijoiden mukaan ajanjaksot alkavat ja loppuvat. Mitä maailmanloppu edes tarkoittaa, ja miten se tapahtuisi? Jokaisen maailma loppuu aikanaan. Ja jotakin todellista tulisi syntyä ensin...
Teknologian kehitys tuo mukanaan kauhukuvia Viime vuosisadan loppupuolella filosofinen suuntaus nimeltään transhumanismi sai merkittävää huomiota, ja myös Suomeen perustettiin transhumanistinen yhdistys. Tämän aatteen mukaan on kannatettavaa pyrkiä ”parantamaan” inhimillisiä ominaisuuksia teknologian avulla. Esimerkiksi genetiikan, nanoteknologian ja informaatio- ja...
Tieteellinen maailmankuva on myytti - Tiede jäsentää, ei selitä Toisin kuin monet luulevat, on olemassa paljon vertaisarvioituja tutkimuksia ns. paranormaaleista ilmiöistä. Viime blogissani käsittelin Dean Radinin validia meta-analyysiä psi-ilmiöiden todellisesta olemuksesta. Radinhan tuli johtopäätökseen, että tietoisuus on ilmeisesti kaikkialla vallitseva kenttä, maailmankaikkeuden...
Tieteen mukaan on luultavaa, että ihminen on myös henkiolento Tässä blogissa keskityn Dean Radinin kirjaan The Conscious Universe, joka julkaistiin v.1997, ja oli välitön best seller. Radin on psykologian tohtori, kirjoittanut yli 200 tieteellistä artikkelia ja toiminut tutkijana ja paranormaalin kommentaattorina USA:n julkisessa mediassa. ...
Pitäisikö tiedettä rakastavien perustaa uusi järjestö? Suomen skeptikkoliike perustettin 80-luvulla arvostettujen humanistiprofessorien, kuten Nils Mustelinin aloitteesta. Tavoitteeksi liike otti tieteellisen maailmankuvan edistämisen ja paranormaalisen väitteiden todenperäisyyden selvittämisen. Skepsis ry otti esikuvakseen Sokrateen, jonka asenne tietoon oli, että ihminen muuttuu...
Usko Ahonen
Iisalmi
Himohölkkääjä ja kuntoilija, entinen lääketieteen ammattilainen. Muita harrastuksia metsästys ja kalastus. Eronnut pienen pojan isä. Freelancer. Nauttii urheilujuttujen tekemisestä paikallislehteen.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?